Riitta Vaaran Luento
Riitta vaara puhui luennolla Jyväskylän messuilla meikkaamisesta, hän kertoi miten hän on itse aikoinaan meikkannut ja mitä nykypäivänä meikkaus on.( mm. kaikkilla on oma tapa ja toiset voi tykätä huonoa jos sanotaan omia mielipiteitä.) Riitta Vaara sanoi myös, että meikkaaminen on aina taidetta ja meikin voi korjata niin kauvan, kun asiakas istuu tuolissa ja asiakas on aina se tärkein. (asiakas on kaunis, filmitähti) Hän luenolla meikkasi aikusta naista ja kertoi sekä opetti mitä kaikkea meikkituoteilla ja meikkivälineillä voi tehdä. Jos asiakaalla on silmälasit niin laseja voi hyödyntää poskimunan laitossa. Riitta Vaara kertoi, että hänellä menee huulimeikkissä 3min ja silmämeikkissä 8min ja kertoi, että se on tekniikasta kiinni. Hän kertoi kuinka tärkeä on työ välineitten puhtaus ja hygienia. Hän oli laittanut asiakaalle kuusi tuotetta kasvoihin ja kasvot näytti luonolliselta. Sitten hän alkoi tehdä huulimeikkiä jonka oli oppinut 8 vuotialta lapsenlapseltaan. Asiakaalle voi antaa tuotteita ja välineitä käsiin, jotta hän näkee millä hänelle on tehty ja myynin kannalta hyvä. Luomiväreissä on hyvä osata katsoa miten värejä käytät. Itse tykäsin Riitta Vaaran luoenossta, oppin uutta ja oli todella mielenkiintoinen.
Mitä värien kylläisyys tarkoittaa?
Kylläinen väri on voimakas, puhaus, kirkas ja loistava. Sen vastakohtaväri on sammunut ja sekoitettu.
Valkoisesta valosta hajoitetut sateenkaaren värit ovat puhtaimmat ja valovoimasimmat. Väripigmentin kylläisimmät värit menettävät valovoimansa, kun väriä aletaan vaalentamaan tai tummentamaan.
Valkoisesta valosta hajoitetut sateenkaaren värit ovat puhtaimmat ja valovoimasimmat. Väripigmentin kylläisimmät värit menettävät valovoimansa, kun väriä aletaan vaalentamaan tai tummentamaan.
Kylläisyys kertoo, kuinka puhdas väri on. Kylläinen väri on voimakas ja kirkas. Harmaan värin kylläisyys on hyvin vähäinen. Värin ominaisuuksia ovat sävy, valööri ja kylläisyys. Sävyllä tarkoitetaan värin paikkaa spektrissä - eli onko se punainen vai sininen, keltainen vai vihreä. Koska spektrin värisiirtymät ovat portaattomia, mahdollisia sävyjä on rajaton määrä. Valöörilla tarkoitetaan värin tummuusastetta.
https://pixabay.com/fi/v%C3%A4riympyr%C3%A4-kromaattinen-sateenkaari-1734867/ |
Mitä ovat sukulais- ja täydennysvärit?
Sukulaisvärit ovat värejä jotka eivät korosta silmien omaa väriä.
Vastavärejä kutsutaan myös nimellä täydennysvärit. Täydennysvärit sijaitsevat väriympyrässä pääväriä vastapäätä. Sinisen vastaväri on oranssi, punaisen vihreä ja keltaisen violetti. Vierekkäin laitettuna vastavärit saavat toisensa hehkmaan.
http://ku1seppa.blogspot.fi/2013/10/varioppi.html |
http://ku1seppa.blogspot.fi/2013/10/varioppi.html |
http://ku1seppa.blogspot.fi/2013/10/varioppi.html
Kerron kuinka värejä rinnastetaan
Vaalea-tumma -rinnastus
Voimakkain vaalean ja tumman värin rinnastus on valkoisen ja mustan yhdistelmä. Näiden kahden ääriarvon välillä on harmaiden eri kirjo. Harmaan eri asteiden havainnointikyky riippuu silmän herkkyydestä ja katsojan havannointikyvystä. Kun väriin sekoitetaan valkoista tai mustaa, se menettää värivoimansa ja kirkautensa, sekä sen luonnekin muuttuu.
Kylmä-lämmin -rinnastus
Kylmät ja lämpimät värit rinnastusten käytettynä korostavat toisiaan. Värien kylmää luonnetta voidaan tehostaa kylmä-kylmä rinnastuksella ja lämpimyyttä lämmin-lämmin rinnastuksella.
Kylläisyysrinnastus
Kylläisyys on värin voima, puhtaus, kirkas, pigmenttipitoisuus ja loistavuus. Sen vastakohtaväri on sammunut ja sekoitettu väri. Kun valkoisesta valosta hajoitetut sateenkaaren värit ovat puhtaimmat ja valovoimasimmat, väripigmentin kylläisimmät värit menettävät valovoimansa, kun väriä aletaan vaalentaan tai tummentamaan.
Vastaväririnnastus
Vierekkäin laitetut vastavärit värähtelevät ja saavat toisensa hehkumaan . Kun vastavärit sekoitetaan keskenään, ne neutraloivat toinen toisensa ja syntyy erilaisia sointuvia harmaan sävyjä.
Määrärinnastus
Määrärinnastus
Harmonisen väritasapainon saavuttamiseksi värin valovoiman ja määrän on oltava oikeassa suhteessa keskenään.
![]() |
http://slideplayer.fi/slide/2030887/ |
Smoke eye- meikki
Meillä oli koulussa meikkausta ja opettaja toi omat luomivärinsä kouluun, jotta saamme kokeilla.
Opettaja näytti, miten tehdään smoke eye- meikki. Aloin tekemään ensin analyysin: hiukset vaaleat, ihon väri vaalea (punertava), ihon kunto hyvä, mutta punoittava ja kuiva, kulmakarvat tumman ruskeat, silmien väri tummanruskea.
Pohjan tein Joe Blascon seerumilla. Meikkivoide oli Youngblood neutral, peiteväri oli Youngblood medium. Laitoin punaisiin kohtiin nenän pieliin ja ala- ja yläsilmiin puuteroin silmät ja koko kasvot Grimsin puuterilla, korostus ja varjostus Youngblood Contour Palette. Kasvot olivat pyöreät, joten laitoin varjoa poskiluun kohdalle ja häivytin sen ja laitoin myös posien alaosaan leuan viereen viemään pyöreyttä pois.
Huomasin myöhemmin kuvasta, että olisin voinut laittaa varjoa nenän varteen kummallekkin puolen. Valoa laitoin pelkästään silmien alle ja huomasin, että olisin voinut laittaa valoa nenän selkään.
Poskipunana oli Youngblood Tulip. Häivytin sen siihen varjovärin viereen ja vähän päälle. Joe blascon musta pohjustus tein rajauksen ensin sitten laitoin värin ulkonurkkaan ja häivytin sitä siihen ulkonurkaan ja jatkoin pienipäisellä sivelimellä silmävaon kautta sisänurkkaan. Aloin kiinnittämään luomiväriä kiinni, minulla oli luomivärit Ben Nyen kahta eri tummaa ja kahta eri vaaleaa. Aloitin kiinnittämään kevyesti tuputtamalla. Tuputin simävaon kautta sisänurkkaan. Laitoin ulkonurkkaan toista tummaa sävyä, häivytin sen siihen, sitten laitoin kahta eriä vaaleaa samaan kohtaan.
Häivytin lopuksi, sitten jatkoin laitoin mustaa kynäkajaalia alaluomelle ripsirajaan. Kävin tekemässä kulmavärin Youngblood brown wat+dark+blonde. Sain sen sekoitettua niin, ettei enää kiiltänyt ja aloin tekemään rajaukset ja täytin tyhjät kohdat.
Huulipuna oli Mimo ja rajaus oli Grimas Haarlem holland.
Ripsiväri oli Make up studio 3D black ja laitoin s kokoa sisänurkasta keskikohdasta vähän ohi jatkoin koolla m ulkonurkkaan päin ripsitupsuja.

Mustavalkomeikki
Oli mielenkiintoinen tämä mustavalkomeikki. Tarkistetiin puhelimella vaihevaiheelta miltä näyttää ja mitä pitää seuraavana tehdä. Minulla oli mukava naishenkilö asiakkaana. Hänellä oli vaaleat hiukset, siniset silmät, ihonväri ruskettunut ja ihon kunto hyvä, kulmakarvat vaalean ruskeat.
Pohjaksi laitoin Ultralift serumin ja meikkivoiteita kokeilin eri sävyjä. Päädyin Joe Blascon Alabasteriin. Levitin asiakaalle ja otin kuvan, että näen eron. Korostusväri oli Special yellow. Laitoin sitä syviin rypyihin ja nenän pieliin, otin kuvan ja korjasin meikkiä.
Varjostus väri oli lightskin. Laitoin sitä poskiluun alapuolelle ja poskipuna taffeta poskiluun kohdalle ja häivytin hyvin.
Varjostus väri oli lightskin. Laitoin sitä poskiluun alapuolelle ja poskipuna taffeta poskiluun kohdalle ja häivytin hyvin.
Luomi värit oli grimasin 883,280,104 laitoin tummaa ulkonurkaaan ja rajasins silmävaon kautta sisänurkaan ja häivytin vähän sisänurkaan ja laitoin sitten ulkonurkaan myös toista väriä ja vaalean keskelle häivytelin kunnes oli valmis.
Huulipunan väriä lähdettiin hakemaan ja löytyi hyvä Naturelle ja rajaus Youngblood Plum
Ripsiväri oli Make up studio Black
Oli mukava katsella puhelimella, mitä tarvii tehdä, että ei joutuisi poistamaan ja korjaamaan. Se säästi aikaa.
Aikuisen naisen meikki
Minua jännitti, kun pääsimme tekemään uudenlaista meikkiä.
Tein aluksi analyysin: kasvojen muoto suorakolmio, hiusten väri vaalea, silmien väri siniharmaa ja ihon väri on vaalea, vähän ruskettunut.
Pohjan laitoin Ultralift serum. Meikkivoiteen valitsin Youngblood Pebble. Asiakkaallani oli atooppinen ihottuma ja hänellä oli ihottumaa huulen yläpuolella ja kysyin asiakaalta, että kestääkö siihen laitaa meittkivoidetta. Asiakas sanoi, että voin laittaa ja sanoin asiakkaalle, että sanoo jos alkaa kirveleen ja kuumottamaan.
Peiteväri oli Youngbloodin medium. Laitoin nenän ja huulen väliin, missä oli sitä ihottumaa ja laitoin myös silmän alle ja yläluomelle. Sitten puuteroin ne Grimasin powderilla.
Korostus ja varjostus oli Youngbloodin contour palette ja poskipuna oli Rose quartz sherbet.
Laitoin varjot ja valot, sekä poskipunan ja puuteroin koko kasvot.
Luomi värit olivat Grimasin 883, 566, 2807. Laitoin tummaa ulkonurkkaan ja tein rajauksen silmävakoon ja vein sen sisänurkkaan häivyttäen. Laitoin keskitummaa vähän ja sitten vaaleaa.

Rajaus värinä oli Joe blascon cosmetics ja kiinnitin siihen mustaa Grimasin 101 luomiväriä että ei lähde leviämään. Kulmat Brown wax+dark+blonde rajasin ja täytin tyhät kohdat.
Katsoin miltä meikki näyttää ja onko jotain korjattavaa. Ripsiväri oli Make up studio 3d black. Huulet on rajattu Grimasin haarlem hollandilla, huulipuna Flirt.
2 Aikuinen nainen
Tuotteet: Ultralift serim meikkivoide youngblood pebble ja peiteväri medium, poskipuna plumsatin, korostus ja varjostus contur palette, kulmaväri brow wax+dark+blonde, puuteri grimas, 883, 566, 280, 382, 710. silmien rajaus joe blasco cosmetics black ja kiinitin grimas 101 black. Huulipuna sinful ja rajaus grimas nl. Rippsiväri make up studio 3d black
Päivä ja Iltamaeikki
Päivä ja Iltameikkin ero on hyvin pieni. Eroavat toisistaan lähinnä voimakuudeltaanja värien käytössä. Jotkut tykää hyvin kevyestä ja luonolisen pehmeän näköisestä meikkistä Tai voimakas ja tumman raikas meikki se on meikatavan persoonasta, käyttötottumuksista, mietymyksistä ja muoti. Meikinvoimakuuteen ja väreihin vaikutaa asiakaan asu, kampaus, korut sekä itse ilta-/juhlatilaisuus. Ilta maikki on päivämeikkiä voimakaampi ja pelkistetympi. Se ei synny pienestä yksityis kohdasta. Ilta valaistus on usein huoni ja keino valot syovät vaaleat ja hennot värit sekä ruskeat säsyt tunkasiksi, mutta suosii tummia ja kylmiä värejä. Meikkin on kestettävä koko illan. Sen on kestettävä hikoillua ja apuna voidaan käytää meikkin alle kiinitäviä, ihoa silotavia ja ihoa kirkastavia tuotteita.
Iltamaikki
Oli iltamaikkin vuoro. Tein analyysin kasvojen muoto oli pyöreä, hiusten väri vaalea, silmien väri harmmavihreä, kulmakarvat tummanruskeat ja iho vaalea hyvässäkunnossa. pohjalle laitoin Joe balscon seerumin sitten laitoin mineraalli puuterin youngblood soft beige kokeilin et mikä voisi sompia ja päädyin soft beigen ja aloin levitämään miten on opetettu pyörivin liikein. peiteväri on youngblood fair laitoin sitä nenän pieliin ja häivytin sormella sitten silmien alle ja häisytin yläkuomelle ja asanoin asiakaalle et pitää silmät kiinni et käy hakeen puuterin puuteroin ne kohdat mihin laitoin peitevärin puuteri oli grimas powder. Korostus ja varjostus oli youngblood contour palette varjoa laitoin poskiluun alapuolelle ja siitä alaspäin laitoin varjoa et kasvot ei olisi niin pyöreät ja valoa laitoin silmien alle vähän ja leukaan. Poskipuna oli youngblood tulip poskiluun kohdalle häivytelin hyvin ja katsoin peilinkautta onko samalla kohtaa ja miltä näytää. Luomiväri oli BN Ben Nye brown, laupe eli minulla oli tummanruskea siitä vaaleampiruskea ja sit oli vaalea kultahodokas. alotin ulkonurkasta ja rajasin silmä vaon ja vein rajauksen sisänurkaan ja laitoin sinne myös tummaa sit laitoin vaaleamman ruskeaa tummat iiriksen ulkopuoselle ja vaaleaa iriksen keskikohtaan. Asiakas halusi kisamaisen silmämeikkin rajasin alarajat tummallaluomivärillä ja aloin häivytämään yläräjästa ylös ja ulospäin. mustalla kajalilla myös ripsirajan sisäpuolelle
mustalla kajalilla myös ripsirajan sisäpuolelle
Kulmaväri oli Brow wax+dark+blonede rajasin ja täytin tyhhätkohdat
Huulten väri oli youngblood sierra sunset ja rajaus oli grimas Haatlem holland laitoinrajauksen ja sitten huuliputan ja aloin häivytään rajausta. ylärajauta ja ripsiväriä en kerennyt laitaa kun aikka lopui. varjoja ja valoja oisin voinut laitaa leveän nenän nenä luun päälle, nenänselkään korostus väriä ja nenän sivuille kevyesti varjostusta.
Päivämekki
Meillä alko koukukka ehostus tunnit aloimme harjoitelemaan meikausta aloitimme päivämeikistä. Aloin tekeen päivämeikkiä luokakaverille tein kavoanalyysin jossa otin huomioon ihon värin kasvjenmuodon hieusten värin hänellä ei ollut hiuksia mut juuri oli tumma, silmien värin.
kaseilin aluksi kahta eri sävyä ei ollut hyviä hain viellä kolmannen sekään ei ollut hyvä joten sekoitin kahta väriä mitkä oli lähellä oikeaa sävyä kun sekoitin Grimas creme make up G1-G0 löytyi oikea säsy ja otin Joe Blascon toiselle puollelle kasvoja me meikatiin niin että molemmille puolille tulee eritsävyt että me nähdään mitä vaikutuksia meikkivoiteilla on esim. kohotava ja pyöristävä. siiryin korostuksiin lähin katomaan missä on poskiluu ja otin sormeen varjovärin dark skin ja laitoin sen siihen poskiluun alapuolelle ja aloin häivytään ja katsoin peilistä välillä miltä näytää ja onko oikeassa kohdassa poskipuna tuli siihen puskiluun kohdalle sama homma aloin häivytään sävynä oli YoungBlood Rose Quartz. Pohjustus silmille laitoin Blue neutralizer alapuoli ensin ja siten taitoin yläpuolelle ja sanoin asiakaalleni et pietää silmät kiini käytn hakeen puuterin ettei jää viivoja luomiin kun on vahamaisen pohja hain puuterin Grimas make up powder ja aloin kiinitään puuteria luomelle ja lopuksi koko kasvoille. Luomivärit Grimas 883, 580 ja 565 t.ruskea suklaa, ruskeanharmaa ja vaalea alotin ulkonurkasta tumalla sävyllä ja rajasin silmävakon ja häivytin sitte ottin keskituman ja laitoin sitä sen tummantäälle ja vähän yli siitä ja häivytelin laitoin vaaleaa sisänurkaan vähän ja siitä keski saan häivytin lopuksi viellä koko silmää. Laitoin sopuksi Young blood eelipse black en kerenyt tekemään meikkiä kokonaan lopuun oli paljon opitavaa ja tämä oli ensimäinen meikki mikä tehtiin oppikaavojen mukaan.
Ripsipermanentti
Me harjoiteltiin kolussa ripsipermanenttia ja ripsien värjäystä.
Hoitopeti
Hoitopöytä
Ripsipermanentilla taivutetaan ripset kauniisti kaarevaksi.
Ripsipermanentti sopii niin lyhyt- kuin pitkäripsisillekin. Permanentti kestää ripsissä 6-8 viikkoa. Ripsi uusiutuu ja permanentti kasvaa ripsistä ulos ja uudet ripset tulevat suorina ja hyväkuntoisina jälleen takaisin.
Ripsiä kannattaa hoitaa ripsienhoitoaineella, seerumilla ja risiiniöljyllä ja seuraavaa ripsipermanenttia suositellaan vasta n. 2kk päästä.
![]() |
https://www.ameleon.fi/ |
PERMANENTTIn työohje:
Kysytään onko asiakaalla piilolinssejä
- Meikit poistetaan
- Kuivataan ripset
- Valitaan rullan koko S M L XL
- Ripsien päälle kiinnitetään rullat
- Lyhyille ripsille koko S tai M saa loivemman kaarevuuden ja pidemmille M L XL.
- Taivuta ripset rullalle tikulla ja
- liimataan ripsiliimalla huolellisesti rullien päälle.
- Alaripset irrotetaan rullasta, etteivät käherry ylöspäin.
- Ripsiin laitetaan permanenttiaine N:1 ja se vaikuttaa 10min. Aine levitetään ripsen juuresta puoleen väliin, ei latvaan asti. Jos menee iholle pitää poistaa heti. Silmät pidetään kiinni.
- N:1 aine poistetaan kuivalla pumpulitikulla ja sitten kostealla pumpulitikulla.
- Kiinnitysaine N:2 Levitetään samanlailla kuin permanenttiaine ja annetaan vaikuttaa täsmälleen sama aika kuin N:1. Silmät pidetään kiinni.
- N:2 poistetaan kuten ensimmäinen.
- Irrotetaan rullat N:4 puhdistusaineella. Kostuta pumpulitikun toinen pää ja laita tippa puhdistusainetta. Sitten lähdetään iroittamaan rullaa irti.
- Ripsiin suositellaan kestovärjäystä ja se tapahtuu permanentin jälkeen.
Ripsien kestovärjäys
Värjättiin ripset Refectocil sinimusta värillä.
Levitetään vaseliinia alaluomelle ja yläluomelle. Suojataan asiakkaan alaluomet suojalapuilla. Valmistetaan väri ja levitetään niin, ettei mene iholle ja annetaan vaikuttaa 10 min. Silmät ovat koko ajan kiinni.
Otetaan liiat värit vähemmälle ja otetaan alalaput pois ja vanulapulla ja vedellä huuhdellaan pois loppu väri. Ripsipermanentissa oli hoitoaine ja olen laittanut sen viimeisenä ja se oli N:3. Annetaan vaikuttaa 2 min, pyyhitään kostealla vanulla ripset, sitten kuivalla vanulapulla.
http://millanmeikkipaletti.blogspot.fi/2013/05/kulmien-muotoilu.html |
Työelämäpäivä
Olin Keminmaan City Marketissa. Siellä oli pöytä ja tuoli valmiina. Otin itse mukaan;
- Pöydän suojapaperia
- Desinfiointiaineen
- Kasvopaperit
- Pinsetit
- Roskapussin
- Käsipeilin
Tehtävä oli: Asiakkaille kasvoanalyysi ja kulmien muotoilu. Palvelu oli asiakkaille ilmainen. Otin kaupan kulmavälineitä ja värejä siihen pöydälle esille ja esittelin niitä asiakaille. Sain hyvin harjoitusta kulmien nyppimisestä. Asiakkaita oli paljon.
Asiakkaat olivat tyytyväisiä tälläiseen tapahtumaan.
Haastavaa oli löytää hyvä asento itselle ja asiakkaalle, sekä valaistus teki haastetta. En muistanut aina tehdä kasvoanalyysiä ja olisi pitänyt ottaa mukaan toiset pinsetit.

![]() | ||
http://bagsbootsandbeyond.blogspot.fi/2016/02/perfect-eyebrows-eli-kulmien-muotoilu_21.htmlNaamio![]()
https://beautymiraleena.wordpress.com/kasvohoito/kevyt-kasvohoito/
Vaikuttavia aineita tässä on:
Sinkkioksidi joka rauhoittaa ja pehmentää ihoa, sekä ehkäisee bakteerien kasvua iholla.
Karitevoin luonnollinen lipidi pehmittää ihoa ja edistää ihon kosteuden sitomiskykyä. Lipidin kootsumus vastaa ihon omia lipidejä.
Poistetaan naamio kun se on vaikuttanut 10-15 min.
Poistaminen etenee niin, että ensin emulkoidaan, joka tarkoitta tarkoittaa, että kostutetaan kädet ja hierotaan naamio. Sitten poistetaan vedellä ja sienillä. Lopuksi kuivataan ja laitetaan loppuvoiteet.
https://www.sokos.fi/fi/sokos/tuotemerkki/joe-blasco#facet:&productBeginIndex:0&facetLimit:&orderBy:6&pageView:grid&minPrice:&maxPrice:&pageSize:& Joe Blasco
Me aletiin koulussa tutustuun Joe Blaskon tuoteisiin. kerron vähän historiiaa ensin.
Joe Blasco opiskeli meikkitaiteiliaksi hollywoodissa.
Hän koulutti meikkitaiteilioita pienessä koulussa.
Sieltä hän siirtyi tekemään telvisiolle ja elokuvastudiolle. Hän on myös tunnetujen näyteliöitten henkilökohtainen meikaaja.
Joe Blasco perusti oman meikkikoulun hollywoodiin, nykyään hänen meikkikouluja on myös orlandossa ja floridassa.
Joe Blascon itsekehitelemät meikkituoteet tulivat markinoille 1983. Vuonna 2004 Joe Blascolle myönettiin "Lifetime Achievment award"
palkinto hänen elämäntyöstään elokuva, telvisio ja teaterimeikkitaiteen kehitämisestä ja kolutuksesta USA:ssa.
Joe Blasco tuotteet löytyvät Alergia-ja Astmayhdistyksen Allergiaportaalista. Tuoteitta ei ole testattu eläimillä.
![]() https://www.joeblasco.com/about/makeup-history/ Me alotetiin tutustuu meikkivoiteisiin ja niitä oli erivärejä ja eri käytötarkoitusta. Meillä oli meikkialusta mihin laitetiin erivärisiä meikkivoiteita, peitevärejä, Häivytysvärejä ja valovärejä. kasvonhoito tuotteita - Kasvoseerumi- Kasvovoide- Silmänympärysseerumi- Silmänympärysvoide Oli mielenkiintoinen meikkisarja. |