Vastuulisuus ja ammattietikka
Ulla Leppäkoski-Juvonen - SKY-CIDESCO- kosmetologi, hoitolayritäjä, ammattikosmetiikan maahantuoja, SKY:n hallituksen jäsen.
Panelikeskustelussa Ulla esitti kysymyksiä kasvi vai eläinperäisistä tuotteista ja mitä mieltä panelistit ovat niistä. Anniina ja Mari olivat molempien tuotteiden kannalla, koska eivät nähnyt suurempia eroja ja olivat hyviä, kun taas Heidi valitsi kasviperäiset, tietämättä aiheesta. Keskustelua käytiin myös siittä kuuluvatko kosmetiikka tuoteet apteekeihin ja onko apteekeissa pätevää henkilökuntaa kertomaan kosmetiikka tuoteista. Miten määritellään vastuulisuuden ja ammattietikan? Moraali korkea, noudattaa ohjeita, auttaa ja kuunella asiakasta, turvallisuus, tiedät mitä teet, yllä pitää omaa koulutusta, hinta ja laatu kohdallaan ei palvella taloudellilista hyödyistä, yritäjän näkökulmat, kosmetologin työ on hoitotyötä, jossa asiakas on ainaetusialla ja hyvät asiakaspalvelu taidot. Keskustelussa mietittiin sitä, että oisko kosmetologille (kauneudenalan ammatilaisille) parempi nimike terveydenhuollon ammatilainen. Puhutiin myös siitä, että kosmetologilla ei ole semmosta turvaa, että kuka vaan voi ryhtyä kosmetologiksi ja mitittiin tuoteiden alkuperää ja historiaa. Ammattikosmetiikka on kauneudenhoidon ammattilainen, ammattituoteitta ja ammattilainen, luotettava ja laatu. kultuurieroissa ja turvallisuudessa, monet ulkomaalaiset saattavat tehdä työtä halvemalla, mutta onko heillä koulutusta ammatitataito riitävää? Ulkomaisista verkokaupoista et vältämättä tiedä onko kyseinen tuote todella se/sitä, mitä olet tilannut ulkomaisista nettikaupoista ei kannata tilatta kosmetiikkaa jos ei tiidä varmasti alkuperää.
Panelistit:
Anniina Nyholm: ylitarkastaja tukes
Maria Konttila: sairaanhoitaja, SKY- CIDESCO- kosmetologi
Heidi Lilja: LT, yleiskirurgian erikoislääkäri
Syömällä kauniiksi ja ihon vitamiinit ABC
Epäpuhdas iho, akne iho
A-vitamiini tehoaa akneen ja atopiaan
A-vitamiini tehoaa akneen ja atopiaan
A-vitamiini taas uudistaa ja vahvistaa ihoa, ja sillä on parantavia vaikutuksia moniin iho-ongelmiin, kuten akneen ja atopiaan. Sen yleisesti käytetyin muoto on retinoli, jota käytetään suurina pitoisuuksina vain yöaikaan. A-vitamiini on niin tehokasta tavaraa, että iho tulee totuttaa siihen vähitellen. A-vitamiinia saa syömällä oransseja ja tummanvihreitä kasviksia sekä maksaa ja keltuaista.
Kalaöljy (E-EPA 1000–1950 mg/vrk), Karnosiini (800 –2400 mg/vrk), Seleeni, Sinkki,Kromi, Karotenoidit, Soijan isoflavonoidit.
Ruusufinni
On hyväksi ruufufinnille:
täysjyvätuotteet, siemenet, pähkinät, marjat (erityisesti kirsikat, karhuvatukat ja mustikat auttavat vähentämään punoitusta), kana ja kala ovat parempia kuin punainen liha
tofu on hyvä proteiinin lähde, jolla on viilentäviä ominaisuuksia
merilevä on hyväksi iholle.
tofu on hyvä proteiinin lähde, jolla on viilentäviä ominaisuuksia
merilevä on hyväksi iholle.
Psoriasis
On hyväksi psoriakselle:
Juurekset, marjat, hedelmät ja vihannekset. Niiden sisältämät vitamiinit, kivennäisaineet ja antioksidantit vahvistavat immuunijärjestelmää.
Täysjyvävilja: Elimistön terve bakteerikanta edellyttää riittävää kuidun saantia.
Kala, rypsiöljy, pähkinät, siemenet ja avokado: Niiden hyvät rasvat tukevat immuunijärjestelmää ja varmistavat rasvaliukoisten vitamiinien imeytymisen.
Ei ole hyväksi:
Pitkälle prosessoidut pika- ja roskaruuat.
Kovat rasvat ja transrasvat, joita on esimerkiksi valmiissa leivonnaisissa ja kekseissä.
Liika sokeri, jota saa helposti esimerkiksi virvoitusjuomista.
Tiukat dieetit, jotka aiheuttavat stressiä.
Juurekset, marjat, hedelmät ja vihannekset. Niiden sisältämät vitamiinit, kivennäisaineet ja antioksidantit vahvistavat immuunijärjestelmää.
Täysjyvävilja: Elimistön terve bakteerikanta edellyttää riittävää kuidun saantia.
Kala, rypsiöljy, pähkinät, siemenet ja avokado: Niiden hyvät rasvat tukevat immuunijärjestelmää ja varmistavat rasvaliukoisten vitamiinien imeytymisen.
Ei ole hyväksi:
Pitkälle prosessoidut pika- ja roskaruuat.
Kovat rasvat ja transrasvat, joita on esimerkiksi valmiissa leivonnaisissa ja kekseissä.
Liika sokeri, jota saa helposti esimerkiksi virvoitusjuomista.
Tiukat dieetit, jotka aiheuttavat stressiä.
Elimistömme ottaa tarvittavat ravintoaineet ruuasta. D-vitamiinin saannin turvaamiseksi kala-ateria kaksi kertaa viikossa, metsäsieniä kerran viikossa ja päivittäin puolilitraa D-vitaminoituja maitotuotteita tai vastaavia soija-, kaura- tai riisituotteita sekä 5 teelusikallista D-vitaminoitua kasvislevitettä on hyvä lähtökohta.
Ikääntyvä, veltostunut iho
Vitamiinit C ja E ovat antioksidanttisia vitamiineja, joita tarvitsemme enemmän kuin ihomme ehtii tehtailla. Muun muassa liiallinen aurinkoaltistus aiheuttaa iholla vapaiden radikaalien tuhokierteen, jonka seurausta on jopa 70 prosenttia ihon ennenaikaisesta vanhenemisesta. Antioksidantit ovat ihon pikkupoliiseja, jotka pyrkivät minimoimaan vapaiden radikaalien tuhot.
E-vitamiinin tehtävä on muun muassa suojella solukalvoja. Se syntyy talihuokosissa ja on siten rasvaliukoinen vitamiini. Se tarkoittaa, että sitä puuttuu erityisen paljon kuivalta iholta. E-vitamiinin puute selittää sitä, miksi kuiva iho rypistyy öljyistä ihoa enemmän ja aiemmin.
Aina isompi määrä raaka-ainetta ei takaa parempaa tulosta. Esimerkiksi liiallisesta E-vitamiinista tulee vapaa radikaali, siis pahis, jos sen vastaparina ei ole C-vitamiinia. C-vitamiini onkin erityisen tärkeää öljyiselle iholle, jolla E-vitamiinia piisaa. A-vitamiinia saa syömällä oransseja ja tummanvihreitä kasviksia sekä maksaa ja keltuaista.
saanti on tärkeää solujen terveyden kannalta. Se myös suojaa ihoa ikääntymiseltä. Seleeniä saa esimerkiksi parapähköinöistä, pähkinäsekoituksista, täysjyväleivästä ja –muroista, miekkakalasta ja kalkkunasta.
saanti on tärkeää solujen terveyden kannalta. Se myös suojaa ihoa ikääntymiseltä. Seleeniä saa esimerkiksi parapähköinöistä, pähkinäsekoituksista, täysjyväleivästä ja –muroista, miekkakalasta ja kalkkunasta.
Kuiva iho
Kuiva ja hilseilevä iho voi olla merkki A- ja E-vitamiinien puutteesta.
A-vitamiini osallistuu solujen kasvuun ja ylläpitää ihon terveyttä. Sitä löytyy muun muassa appelsiineista, porkkanoista ja lehtikaalista. Myös maksa ja maitotuotteet ovat erinomaisia A-vitamiinin lähteitä.
E-vitamiini puolestaan on ihoa suojaava vitamiini, ja se pitää myös huolta ihon rakenteesta. Oliivi- ja rypsiöljy, mantelit, hasselpähkinät ja marjojen siemenöljy ovat hyviä E-vitamiinin lähteitä.
Kuiva ja hilseilevä iho voi olla merkki A- ja E-vitamiinien puutteesta.
A-vitamiini osallistuu solujen kasvuun ja ylläpitää ihon terveyttä. Sitä löytyy muun muassa appelsiineista, porkkanoista ja lehtikaalista. Myös maksa ja maitotuotteet ovat erinomaisia A-vitamiinin lähteitä.
E-vitamiini puolestaan on ihoa suojaava vitamiini, ja se pitää myös huolta ihon rakenteesta. Oliivi- ja rypsiöljy, mantelit, hasselpähkinät ja marjojen siemenöljy ovat hyviä E-vitamiinin lähteitä.
Iholla on pigmennttimuutoksia
A-vitamiini
A-vitamiini eli retinoli edistää ihon uudistumisprosessia tukemalla ihosolujen kasvua ja erilaistumista. Se parantaa ihon elastisuutta ja ylläpitää sen kosteuspitoisuutta.
”Retinoli sopii kaikille ihotyypeille, mutta suosittelisin sitä erityisesti niille, jotka ovat huolestuneita ihon ikääntymisestä”, Lönnblad sanoo.
Myös auringon valolle altistunut iho tarvitsee retinolia, sillä UV-säteilyn vaikutuksesta ihon A-vitamiinipitoisuus laskee.
B3-vitamiini
B3-vitamiini eli niasiini osallistuu solujen aineenvaihduntaan ja aktivoi pintaverenkiertoa. Niasiini rauhoittaa ihon punoitusta sekä kosteuttaa ja hidastaa ihon ennenaikaista ikääntymistä.
Hiustenhoitotuotteissa B3-vitamiini antaa hiuksille kiiltoa ja elinvoimaa sekä edistää hiuspohjan uudistumista.
B5-vitamiini
B5-vitamiini tunnetaan myös nimillä pantenoli ja provitamiini B5. Se kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja tekee ihon pehmeämmäksi ja joustavammaksi. Siksi siitä on apua erityisesti kuivalle iholle.
Lisäksi pantenoli lieventää ihon ärsytystä ja edistää pintavaurioiden, kuten haavojen ja palovammojen, paranemista.
B5-vitamiini on erittäin yleinen ihonhoitotuotteiden ainesosa, mutta sitä käytetään laajasti myös hiustenhoitotuotteissa. Sampoissa ja hoitoaineissa B5-vitamiini kosteuttaa ja rauhoittaa hiuspohjaa sekä vahvistaa hiuskuitua.
C-vitamiini
C-vitamiinilla eli askorbiinihapolla on lukuisia ihon hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Niistä tärkein on antioksidanttivaikutus: C-vitamiini reagoi iholla soluvaurioita aiheuttavien vapaiden radikaalien kanssa neutraloimalla ne vaarattomaan muotoon.
Toinen tärkeä C-vitamiinin ominaisuus on sen kollageenisynteesiä vilkastuttava vaikutus. C-vitamiini aktivoi kollageenia muodostavia ihon fibroblastisoluja.
C-vitamiini myös piristää ihon keramidituotantoa. Keramidit ovat ihon tärkeimpiä suojarasvoja.
Lisäksi C-vitamiini ehkäisee pigmentaatiota ja vaalentaa pigmenttimuutoksia, pehmittää ja silottaa ihon pintaa, vahvistaa mikroverisuonten seinämiä sekä antaa iholle kirkkautta ja kuulautta.
Etenkin kasvotuotteissa paljon käytetty C-vitamiini sopii kaikille ihotyypeille. Erityisesti siitä on hyötyä väsyneelle, auringon vahingoittamalle tai ikääntyvälle iholle sekä couperosaan.
E-vitamiini
E-vitamiini tunnetaan myös nimellä tokoferoli. Se on antioksidantti, joka estää vapaiden radikaalien syntymistä ja vahingollista vaikutusta soluissa.
Lisäksi se edistää ihosolujen kosteudensäilyttämiskykyä ja hapensaantia, suojelee ihon rasvoja härskiintymiseltä ja parantaa ihon mikroverenkiertoa.
E-vitamiini on kosmetiikassa erittäin laajasti käytetty ainesosa. Sitä löytyy niin puhdistus- ja hiustuotteista kuin aurinkovoiteista.
K-vitamiini
K-vitamiini eli fytomenadioni esiintyy kosmetiikkatuotteissa harvemmin, mutta sen käyttöä kosmetiikassa tutkitaan yhä enemmän. On havaittu, että K-vitamiini voi vähentää ihon punoitusta, vaalentaa tummia silmänalusia ja ehkäistä couperosaa.
K-vitamiiinia käytetään esimerkiksi silmänympärysvoiteissa ja kasvovesissä.
Kupari edistää ihon normaalia pigmentoitumista.
Ruokalähteet : sisäelimet kuten maksa, pähkinät, siemenet, äyriäiset, kaakao.
Ruokalähteet : sisäelimet kuten maksa, pähkinät, siemenet, äyriäiset, kaakao.
Ongelmallinen kuivuus, ekseema
Omega-3-rasvahappoja saa muun muassa rasvaisesta kalasta, kuten lohesta tai kasviöljyistä, kuten pellavansiemenöljystä, camelinaöljystä ja oliiviöljystä. Myös avokado voi tehdä hyvää iholle, sillä siinä on paljon pehmeää eli tyydyttymätöntä rasvaa sekä C- ja E-vitamiineja. Jos epäilet saavasi ravinnostasi liian vähän omega-rasvahappoja, kalaöljykapselit ovat hyvä vaihtoehto.
E-vitamiini auttaa ihoa säilyttämään luonnollisen kosteutensa. Hyviä E-vitamiinin lähteitä ovat kasviöljyt, kuten oliiviöljy, avokadoöljy ja hampunsiemenöljy, pähkinät, kuten mantelit ja hasselpähkinät, sekä täysjyvävilja.
Oranssit ja keltaiset juurekset sisältävät beetakarotiinia, joka tekee iholle hyvää. Beetakaroteeni on antioksidantti, joka auttaa suojaamaan ihoa kuivuudelta, haitalliselta UV-säteilyltä ja ihottumalta. Betakaroteeinia saadaan muun muassa porkkanoista ja bataateista, joissa molemmissa on lisäksi runsaasti A-vitamiinia. Myös riittävä A-vitamiinin saanti ehkäisee ihon kuivumista.
Kuneusmessut
Luenolta: Kosmetiikka ja iho, Lisää myyntiä
kauneusmessujen luenolta, Maria Kahilampi, kauneuskouluttaja:
kosmetiikka ja iho, Lisää myyntiä!
Iho on terveytemme peili
Ihossa tapahtuu jatjuvasti muutoksia ja kehitystä.
Solujen kehitykseen ja rytmiin ja laatuun vaikutavat koko inhimillinen elämämme, ravintomme ja ilmastomme sekä kehomme biolooginen kello.
Iho ja sen toiminta on jatuvasti tutkinan kohteenna. Tieto autaa hoidossa.
Ihon tehtävät
Iho toimii elimistön suojana estämällä veden haihtumisen ja estämällä elimistöön haitalisten aineiden pääsyn (myrkyt, ilmansaasteet, mikroobit, lika, iskut, UV- säteilyn yms).
Iho ilmaisee myös ihmisen terveyden tilan ja sen värin, lämpötilan ja sen erityksen muutokset voivat olla merkejä sairaudesta.
Iho ja sen rakenne
- Iho on suurin elimemme
- Ihon pintakerros on epidermis eli orvaskesi
- Iholle tukea antaa kerros dermis eli verinahka
- Dermiksen alla on ihonalaiskudos eli subkutis
- Jokainen johtaaminen on mahdollisuus
- Luo hyvää ymmpärillesi
- Harrastukset, vapaaehtoistoiminta, kampanjat yms, Ollaan ylpeästi ammatilaisia ja kerrotaan siitä muilekkin
- Tee asiakailesi kysymyksiä, ja kuuntele häntä, tarjoa ratkaisuja
- panosta tuteiden esilepanoon ja vastaan otton selkeyteen
- Pyydä asiakaalta palautetta ja reakoi niihin
- Merkitse kalenteriin tärkeät päivät ja tee markinoinnin suunitelma
- Kanusta siakasta susitelemaan palveluitasi ystävileen
- Ajanvarauksen yhteydessä tarjoa lisää palveluja
- Lisää nettiajanvaraus sosoalliseen mediaan
- Tee asiakas käynistä persoonallinen ja mieleenpainuva kokemus
- Konsultaatio on hyvä apuväine myyniin muista myös asiakaspalvelutapahtumat
- opi uuta asiakaastasi
- selvitä miten näyt netissä
- Onnitele asiakasta nimipäivänä ja syntymäpäivänä
- Ota ennen j ajälkeen kuvat
- Lähetä asiakaalle uutiskirjeitä
- Anna asiakaan kokeila tuoteita
-Kohteliaan aktiivinen, ei tyrkytä
-Myyvä siisti olemus ja asiaallinen vaattetus
-Aidosti iloinen ja avoin ilme
-Hoksaava, ystävällinen ja autavainen
-Selkeä ja kohtelias puhetapa
-Asiakasta kunnioitaen
-Kuuntelutaitoinen tilanteita lukien
-Herättä asiakaan kiinostusta
-Nosta asiakaan ostohaluja
-Ehdota sopivia tuotteita
-Pärjää vaikeisakin tilanteissa
-On hyvä työkaveri
Kosmetiikka
- puhdista
- muuttaa tuoksua
- muuttaa ulkonäköä
- suojaa
- pitää hyvässä kunnossa
Tuoteryhmä: tuoksut, meikit, ihonhoitotuotteet ja auringonsuojat, hiustuotteet, henkilökohtaiset hygienia tuotteet Huom irtoripsien ja kynsien liimat eivät ole kosmetiikkaa
Kosmetiikkalainsäädäntö
EU:ssa kosmetiikka asetus
(1223/2009/EY
kansalainenlaki kosmeettisesta
valmistuksessta 492/2013
- kosmetologi tunne tuotteesi ja täytä vastuusi
- pakkausmerkintöjen ja ruotinkielisten merkintöjen
- yhteistyö viranomaisten ja vastuuyrityksien kanssa onjelmatilanteissa
- tuoteiden varastointi vaarantamatta tuoteturvallisuutta
- asiakastyössä lue aina pakkausseloste ja noudata niitä
- Lähi ja luonnonkosmetiikka
- Räätälöidy tuotteet voiteet, hajuvedet jne.
- Selfie tuotteet, primerit
- Naamiot erityisesti kangaslisukat, korkea kosmetiikka
- Ruokatrendit iholle siirettävä kosmetiikka: pro-ja prebiootit, gluteeniton, vegaaniset, vehnäohraat jne.
- Less is more - kosmetiikka
Psoriaasi
Psoriaasia on noin kahdella prosentilla suomalaisista. Alle 40-vuotiaana alkanut tauti on selvästi perinnöllinen, mutta yli 60-vuotiaana alkaneessa taudissa perinnöllisillä tekijöillä ei ilmeisesti ole osuutta. Jos toisella vanhemmista on tauti, riski sairastua on noin 15–25 %. Molempien vanhempien psoriaasi nostaa riskin 40–65 %:iin. 80–90 % psoriaasia saira. Märkärakkulainen psoriaasi (psoriasis pustulosa) esiintyy kämmenissä ja jalkapohjissa sameina rakkuloina, joita on joskus muuallakin. Terskassa voi esiintyä rengasmaista hilseläiskiä, balanitis circinata. Harvoin samanlaisia muutoksia olla myös kitalaessa, jolloin diagnoosi on uranitis circinata. Märkärakkulaisen psoriaasin erotusdiagnoosina on palmoplantaarinen pustuloosi, jossa on kämmenissä ja jalkapohjissa samanlaisia sameita rakkuloita, mutta muu iho on oireeton.
Kaikkiin psoriaasimuotoihin liittyy kynsioireita pieniä kuoppia, ns. öljyläiskiä, kynsien paksunemista, jotka usein muistuttavat kynsisientä. Vajaalla 10 %:lla psoriaasipotilaista on reumatyyppisiä niveloireita. Sen diagnoosina on psoriartriitti (psoriasis arthropathica). Reaktiivisen niveltulehduksen ja niveloireisen psoriaasin erotusdiagnoosi on joskus vaikeaa.

Pisarapsoriaasissa (psoriasis guttata) hilseläiskät ovat pieniä ja hentohilseisiä. Sitä on pääasiassa nuorilla tyypillisesti nielurisatulehduksen (tonsilliitti, "angiina") tai muun infektion laukaisemana.
Diagnoosi tehdään tavallisesti kliinisten oireiden perusteella. Koepalasta on joskus apua. Laboratoriokokeita tarvitaan vain valikoiduissa tapauksissa. Päänahan psoriaasi voi alkaa tavallisena hilseenä ja kehittyä parin vuoden kuluessa psoriaasihilseeksi
Perioraalidermatiitti
Suunympärysihottuma eli perioraalidermatiitti kuuluu samaan tautiperheeseen kuin ruusufinni. Sitä on eniten 25–50-vuotiailla naisilla, mutta sitä esiintyy myös miehillä ja toisinaan lapsilla. Sitä on pidetty milloin ehkäisytablettien, milloin kortisonivoiteiden tai kosmetiikan aiheuttamana, mutta ne ilmeisesti vain laukaisevat taudin eivätkä aiheuta sitä yksin ilman muita tekijöitä. Jokin nykyajan altiste on ilmeisesti oireilun takana, sillä perioraalidermatiittia on ollut vasta 1950-luvulta lähtien.

Oireet
Suun ympärillä, joskus silmien ulkonurkkien lähellä esiintyy pieniä märkänäppylöitä tiheässä. Komedoja, yleistä punoitusta tai hiussuonten laajentumia ei ole, mutta toisinaan se liittyy tali-ihottumaan, jolloin nenänpielet punoittavat ja hilseilevät. Harvinaisempi muoto suunympärysihottumaa on ekseema, jossa melko tarkkarajaisilla alueilla suun ympärillä on yhteinäsiä tai läiskäistä punoitusta ja hilseilyä eikä märkänäppylöitä esiinny. Ihottumaa ei ole huulipunan alueella. Ihottuma voi kirvellä tai kutista. Joillakin naisilla oireet pahentuvat kuukautisiin liittyen. Auringon UV-valo ja ympäristön lämpötilan vaihtelut voivat pahentaa oireita.
Diagnoosi tehdään taudinkuvan mukaan. Bakteeriviljelyä tai muita laboratoriotutkimuksia ei yleensä tarvita. Raja muutamiin muihin talirauhasten tauteihin voi olla epäselvä. Sellaisia ovat tavallinen ruusufinni. On aika lähteä lääkäriin, kun oma hoito ei ole tepsinyt ja tauti häiritsee kosmeettisesti ja sosiaalisesti. Sisäisenä lääkkeenä käytetään tavallisesti lymesykliiniä, doksisykliiniä tai tetrasykliiniä noin kuukauden pituisina kuureina. Samalla käytetään metronidatsolivoidetta tai -geeliä, jota jatketaan viikkoja tai kuukausia sisäisen kuurin jälkeenkin. Säännöllinen paikallishoito vähentää sisäisen hoidon tarvetta. Viime vuosina on alettu lisääntyvästi käyttää pimekrolimuusivoidetta, jolla ei pitkässäkään käytössä näytä olevan samanlaisia haittoja kuin kortisonivoiteella.
Atooppinen iho ja ekseema
Atooppinen ekseema (eczema atopicum) on kutiseva, tulehduksellinen ihotauti, joka ilmaantuu tavallisesti vauvaiässä, rauhoittuu lapsuusvuosien kuluessa, mutta voi pahentua uudelleen aikuisiässä. Sitä kutsutaan maitoruveksi 0–2-vuotiailla. Pikkulasten atooppinen ekseema ja taiveihottumaksi leikki- ja kouluikäisillä. Leikki- ja kouluikäisten lasten atooppinen ekseema, taiveihottuma. Murrosikäisillä ja aikuisilla se oireilee useimmin pään alueella ja ylävartalolla
Suurella osalla atooppista ekseemaa sairastavista on myös allerginen nuha. Allerginen nuha ja muu yliherkkyysnuha ja joillakin myös astma. Ruoka-aineallergialla on merkitystä ihottumaa pahentavana tekijänä alle vuoden ikäisillä lapsilla, harvoin sitä vanhemmilla.
Atooppinen ekseema on harvoin puhdas "ekseema" eli ihon tulehdus, jossa pääpaino on ihon verinahan yläosassa ja orvaskedessä. Suurin osa muutoksista on raapimisen ja kyhnytyksen aiheuttamaa ihon pintakerroksen, orvaskeden paksuntumaa (jäkälöitymistä), rupia ja pieniä haavoja. Useilla on mukana stafylokokkien ja muiden märkäbakteerien aiheuttamaa kroonista infektiota. Leikki- ja kouluikäisten lasten atooppinen ekseema, taiveihottuma. Murrosiästä lähtien myös rasvahiivat. Ihon normaali mikrobikasvusto ja mikrobiom lisääntyvät ihottumassa ja pahentavat sitä usein.
Atooppisen ekseeman erityismuotoja ovat niin sanottu lumipalloihottuma käsissä ja kumisaapasihottuma jaloissa. Niitä on leikki-ikäisillä ja vielä koulun alaluokilla. Leikki- ja kouluikäisten lasten atooppinen ekseema, taiveihottuma. Ratsupaikkaihottumaksi kutsuttua ihomuutosta on koulu- ja teini-iässä pakaroissa ja reisissä etenkin tytöillä. Oireet saattavat jatkua murrosiän jälkeenkin. Leikki- ja kouluikäisten lasten atooppinen ekseema, taiveihottuma. Keratosis pilaris, talirauhasten sarveistapit. Talirauhasten sarveistapit keratosis pilaris liitetään usein atopiataipumukseen, samoin tavallinen iktyoosi . Tavallinen iktyoosi ichthyosis vulgaris.
Taudinmääritys perustuu oireisiin ja ihottuman ulkonäköön. Syyhy ja muut ekseemat huomioidaan diagnoosivaihtoehtoina. Välitöntä ruoka-allergiaa selvitetään ihopistokokeella alle 1-vuotiailta, sitä vanhemmilta vain selkeän ruoka-aineallergiaepäilyn yhteydessä. Lappukokeita tehdään viivästyneen allergian selvittämiseksi, jos on herännyt epäily, että paikallishoitovoiteet pahentavat ihottumaa.
Hoidon tavoite on kutinan rauhoittuminen ja ihottuman hallinta. Tämä tapahtuu kortisonivoiteilla, joiden vahvuus valitaan iän, hoidettavan paikan ja ihottuman vaikeusasteen mukaan. Kortisonivoiteita käytetään ihottumaan jaksoina, joiden pituus vaihtelee kahdesta vuorokaudesta kahteen viikkoon ja joiden välillä on vähintään viikon tauko. Jos vaste on riittämätön, voidaan hoitona käyttää kalsineuriinin estäjävoiteita (takrolimuusi ja pimekrolimuusi), UV-valohoitoa ja erityistapauksissa sisäisiä immunosuppressiivisia lääkityksiä. Peseytyä voi normaalisti. Kuivalle iholle käytetään kosteuttavaa perusvoidetta.

Iontoforeesilaite
Iontoforeesi on hoitomuoto jossa matalan sähkövirran avulla saadaan lääke tai kosmetiikkaa läpäisemään iho, vahvistaen näin tuotteiden vaikutusta. Iontoforeesi on hoitomuotona nopea, turvallinen ja kivuton. Iontoforeesi laite saa iholla tuntumaan ainoastaan pientä kihelmöintiä ja sähkövirran voimakkuutta on mahdollista muuttaa hoidettavan alueen mukaan. Iontoforeesi tehdään paitsi iholle, mutta kaikilla ongelma kehon alueille. Iontoforeesi-teknologian avulla se syvä puhdistaa ja syvä kosteutaa ihosi pintaa syvemmältä joka mm. häivyttää tehokkaasti jo ilmestyneitä juonteita mutta myös ennalta ehkäisee jotta juonteita ei ehtisi syntymään, kiinteyttää löystynyttä ihoa, vahvistaa veltostuneita kasvojen lihaksia. Iontoforeesia käytetään monessa kosmeettisessa hoidossa. Iontoforeesi laite on optimaalinen selluliitin ja nestekertymien poistamisessa sekä kiinteyttämisessä ja kohdistetun rasvan poistossa. Jos tuote on emäksinen, se sisältää positiivisen varautuneita ioneja, kationeja. Hapan tuote sisältää negatiiviseti varautuneita ioneja, anioneja. Kaikkille ihotyypille sopii
Ei käytetä laitetta jos ilmenee seuravaa:
Sydän sairaudet
Raskaus
Syöpä ja Kasvaimet
Lihas kouristukset
Kuume
Veritulppa
Hermostollinen sairaus
Iho sairaudet
Korkeataajuus/Suurtaajuus
Hoidon vaikutus kohdistuu ihon pintaan, koska virran voimakuus on hoidossa pieni.
Elektrodi varautuu sähköllä ja sähköisesti varautuneet hiukkaset törmäävät elektrodin pintaan, jolla syntyy sähköisiä purkauksia. Käsittelyssä syntyy myös UV-säteilyä, kun otsoni hajaantuu hapeksi.
Suora suurtajuuskäsitely:
desinfektoi, supistaa ihohuokoria, rauhoittaa ihoa, tasoittaa ihon väriä ja parantaa ihon aineenvaihduntaa.
Vasta- aineet ovat:
Sydänvika, tulehdus, migreeni, epilepsia, raskaus, sähköyliherkyys, otsoniallergia, teleangiektasia, hyvin herkästi reagoiva iho.
Hoitoelektrodit ovat lasisia kappaleita, jotka kiinnitetään käsikappaleeseen, jota nimitetään teslavarreksi. Kasvojen ihonhoitoon valitaan pienipyöreä lasielektrodi. Hoitopää tulee päällystää ohuella kasvopaperilla, joka kiinitetään paikoileen kuminauhalla.
Hoidetavaa aluetta käsitellään kuljettamalla elektrodia rauhalisesti ja huolellisesti pyörivin liikkein iholla. Kasvojen ihoa käsitellään noin 1-5 min. Muiden kehon alueiden käsitelyainka on jopa 5-10 min. Iholla ei saa käytää alkoholituoteitta ja ihon pitää olla kuiva. Voi tulla raudanmaku suuhun. Korkeataajuushoitoa suositellaan erityisesti tulehtuneelle ja rasvoittuvalle iholle. Hoito rauhoittaa ärtynyttä ihoa, desinfioi tehokkaasti tulehduksia myös ihon pintaa syvemmältä ja helpottaa aineiden imeytymistä. Sillä on myös vanhenevaan ihoon ihon toimintoja aktivoiva vaikutus.
Huomaa/tarkasta:
poista korut, pidä tarsitaessa oma sormesi elektrodin päällä, kun laitat elektrdin iholle ja poistat sen iholta. Lopuksi pyyhi lasielektrodi desinfektioaineella.
Harjakuorintalaite
Hoidon tarkoitus:
Tehostaa kuorinta- aineiden vaikutusta käyttämällä hiontaosaa mekaanisena apuvälineenä.
Kuorinnan vaikutus riippuu:
Kuorintaa käytettävästä hoitopäästä (vuohenkarvaa, hohkakivi)
kuorintamassan laadusta (käytettävää sarja)
Kuorinta- ajasta!
Kiertonopeudesta (160 voi nostaa tarvitaessa)
Kenelle:
suurihuokoinen, rasvainen paksu iho
valmistavana hoitona kaikkille ihotyypeille, paitsi aralle, ohuelle, akne iholle
Kierrosnopeus:
valitaan ihon laadun mukaisesti
voi nopeaakin kierroslukua käyttää
Käsittelystä yleensä:
aina on huomioitava ihon laatu
käsittelyn on oltava yleensä varovaista ja kevyttä (silmät on suojattava)
couperosa kohdat soveltaen
- käydään alueet aivan kevyesti hoitopäällä läpi
- ainetta ei olenkaan näille alueille
- kuorinta-aika sama kuin kemiallinen vaikutusaika
- voidaan tehdä ns. kuivahieronta milium käsivarsille/selälle ensin kuoritaan normaalisti ja sen jälkeen toistetaan käsitely kun aine on hieman kuivunut
- käsitelyä voidaan tehostaa paikalliseti, kierrosnopeutta lisäämällä tai käsittelemällä useampaan kertaan
Sarjahoito:
Ihon laadusta riippuen 3-15 kertaa
ensin 2 kertaa viikossa, sitten yhden kerran viikosa, lopuksi 2 viikon välein
sarjan aikana ei sovi solariumia
ei tehdä mielellään kovan pakkasen aikaan! (kertakäsittely ei haittaa)
sarjahoito hyvä milium käsivarsille
Käyttö:
Levitä puhdistusmaito tai kuorinta-aine iholle.
Kosteuta hoitopää vedellä ja sen jälkeen lisää tuotetta hoitopäähän.
Poista tuote vedellä lopuksi
Hieronta Frimatorilla:
Kostealla harjalla hierontaan leuasta ylöspäin, jotta saadaan pintaverenkierto elpymään tämän jälkeen hieronta tehdään ihotyypin mukaisella voiteella kasvoille levitetään hieronta voide ja kasvot, kaula, decolteen käsitellään kosteutetulla harjalla.
Lähteet:
https://www.quirumed.com/fi/kauneudenhoitolaitteet/sahkostimulaattorit-kauneudenhoitoon/iontoforeesit
http://healingandbodywork.com/fi/beauty/iontophoresis.html
http://www.ok-fiilis.fi/palvelut/byas
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00473
Akne

Apteekissa on erilaisia tuotteita aknen hoitoon, mutta aina heillä ei ole antaa tuote-esitteitä mukaan, ei ainakaan tässä, missä minä kävin. Heidän mukaansa netistä löytyy hyvin tietoa.
Mikä on akne?
Akne on pitkäaikainen talirauhaskarvatuppiyksikön tulehduksellinen tauti. Yleisesti akne esiintyy kasvoissa, yläselän ja rinnan aluella, mutta vaikeissa aknemuodoissa voi olla olkavarsien alueilla. Yleisimpiä aknemuutokset ovat kasvojen ihon kookkaissa talirauhasissa ja niitä ympyröivässä ihossa. Akne on ihosairaus, jonka syntymisprosessia ei täysin tunneta. Aknea ja aknearpia voidaan kuitenkin hoitaa. Aknen syyt ovat usein perinnöllisiä, mutta myös ruokavalio ja hormonaaliset syyt vaikuttavat sen puhkeamiseen. Ruokavalion parantaminen ja terveelliset elämäntavat ovat aina ensimmäinen asia myös aknen hoidossa. Aknen hoito laserilla on myös mahdollinen vaihtoehto.

Akne lajit:
- Komedoakne
Komedoaknessa iholla esiintyy avoimia ja sulkeutuneita komedoja, mutta ei juurikaan tulehduksellisia muutoksia.Tulehduksellisesta aknesta käytetään myös nimitystä papulopustulaarinen akne (näppylä –märkäakne). Tulehduksellinen akne on hyvin yleinen. Aknemuutokset iholla ovat enimmäkseen tulehduksellisia. Iholla esiintyy komedoja, näppylöitä, märkäpäitä ja vaikeammissa tapauksissa myös kyhmyjä.
- Nuoruusiän akne
Nuoruusiän akne, jota kutsutaan myös tavalliseksi akneksi, on aknemuodoista yleisin. Siinä iholla on komedojen lisäksi myös papuloita ja pusteleita.
- Kyhmyinen akne
Komedoakneksi sanotaan tautia, jossa esiintyy avoimia komedoja eli mustapäitä ja suljettuja komedoja eli valkopäitä. Tällainen akne on ei-tulehduksellinen.
Papulopustulaarisessa aknessa muutokset ovat enimmäkseen tulehduksellisia. Potilailla esinntyy komedoja, näppylöitä, märkäpäitä, joskus myös isompia kyhmyjä. Tässä tautityypissä on yleensä kyse lievästä ja keskivaikeasta aknesta.
Papulopustulaarisessa aknessa muutokset ovat enimmäkseen tulehduksellisia. Potilailla esinntyy komedoja, näppylöitä, märkäpäitä, joskus myös isompia kyhmyjä. Tässä tautityypissä on yleensä kyse lievästä ja keskivaikeasta aknesta.
- Acne fulminasia
Acne fulminansia esiintyy yleensä nuorilla pojilla. Se on vaikea akne, jossa iholla on haavautuvia kyhmyjä ja potilaalla on sahaava, äkillinen korkea kuume, sekä lihas- ja nivelkipuja.
on harvinainen, nuorilla miehillä esiintyvä tyyppi, joka aiheuttaa yleisoireita: kuumetta, nivelkipuja ja luuston tulehduspesäkkeitä.
- Fulminantti akne
on harvinainen, nuorilla miehillä esiintyvä tyyppi, joka aiheuttaa yleisoireita: kuumetta, nivelkipuja ja luuston tulehduspesäkkeitä.
- Öljyinen akne
Öljyaknessa näppylöiden aiheuttajana ovat öljyt ja jopa "öljyhöyryt", joita haihtuu kun kuumassa öljyssä keitetään tai grillataan ruokaa.
- Mallorca-akne
Mallorca akne on kutiseva aknemuoto, joka kehittyy joillekin naisille auringonvalon ja rasvaisen aurinkosuojatuotteen yhteisvaikutuksesta. Lisäsyynä voi olla myös merivesi, tai lomaseudun erilaiset ruokailutottumukset.
- Mekaaninen akne
Mekaaninen akne on ulkonältään tavallisen aknen tyyppinen ihomuutos. Sitä esiintyy erityisesti urheilijoilla, jotka hikoilevat runsaasti ja käyttävät kypärää tai muuta ihoa hankaavaa ja hautovaa suojainta.
- Steroidiakne
Steroidiakne on sisäisen kortisonikuurin aiheuttama ja siihen liittyy karvatuppitulehduksia. Steroidiaknen vaara on olemassa yli neljä viikkoa kestävissä kortisonilääkehoidoissa.
- Klooriakne
Klooriakne voi kehittyä henkilöille jotka pesevät tai suihkuttavat itseään paljon, tai käyvät päivittäin uimahallissa.
- Acne medicamentosa
Acne medicamentosan aiheuttavat aineenvaihdunnan kautta kortisonivalmisteet, rauhoittavat unilääkkeet, sekä joskus ehkäisypillerit. Finnit paranevat, kun näistä lääkeaineista luovutaan, tai ne vaihdetaan toiseen.
- Acne cosmetic
Acne cosmeticassa näppyjen syynä voivat olla kosmeettisten tuotteiden öljyt, mineraalirasvat tai uusi hoitoaine. Hoitotuote voi olla iholle liian rasvainen, tai iho reagoi tuotteen johonkin ainesosaan jolloin leukaan, tai poskiin ilmestyy papuloita.
- Onteloakne
Onteloakne esiintyy useammin miehillä, kun naisilla. Taudille tyypillisiä ovat isot märkäontelot selässä, usein myös kasvoissa, joskus pakaroissa tai olkavarsissa. Suuret märkäontelot ovat kivuliaita ja saattavat vuotaa märkää ihon pinnalle.


Aknen hoito kotona ja hoitolassa
Lähes kaikissa aknetapauksissa iho voi äkillisesti mennä huonompaan suuntaan ennen kuin tulehdukset alkavat rauhoittua ja epäpuhtaudet hävitä. Tämän jälkeen edessä on vielä jälkihoito: arpien hoito ja ihon kunnon ylläpitäminen, joten hoito on vielä varsinaisen aknen parannuttua pitkäkestoista. Kosmetologi onkin aknen hoidossa asiakkaalle kuin ihon personal trainer.
Pelkästään kotona tapahtuvassa hoidossa ollaan lähes aina malttamattomia tulosten kanssa ja niitä odotetaan liian nopeasti, jonka vuoksi lannistutaan, kun haluttua muutosta ei tapahdu.
Hetkellisen ihon kunnon pahenemisen myötä lähdetään usein hakemaan ratkaisua vain oireeseen sen sijaan, että hoidettaisiin niiden syitä.
On ikävää ajautua voimakkaiden lääkekuurien kierteeseen, joilla on pitkällä tähtäimellä paljon ikäviä vaikutuksia esimerkiksi suoliston kuntoon. Liian voimakkailla tuotteilla ihon saa puolestaan pahimmillaan ”auki” ja hyvin ärtyneeksi, kun sen bakteerikanta ja oma vastustuskyky heikentyvät.
Pelkästään kotona tapahtuvassa hoidossa ollaan lähes aina malttamattomia tulosten kanssa ja niitä odotetaan liian nopeasti, jonka vuoksi lannistutaan, kun haluttua muutosta ei tapahdu.
Hetkellisen ihon kunnon pahenemisen myötä lähdetään usein hakemaan ratkaisua vain oireeseen sen sijaan, että hoidettaisiin niiden syitä.
On ikävää ajautua voimakkaiden lääkekuurien kierteeseen, joilla on pitkällä tähtäimellä paljon ikäviä vaikutuksia esimerkiksi suoliston kuntoon. Liian voimakkailla tuotteilla ihon saa puolestaan pahimmillaan ”auki” ja hyvin ärtyneeksi, kun sen bakteerikanta ja oma vastustuskyky heikentyvät.
Hoitomuoto valitaan päätyypin ja vaikeusasteen mukaan. Vaihtoehtoina ovat paikallis-, sisäinen-, hormoni- ja kosmetologinen hoito. Lisäksi jokainen voi itse määritellä oman ruokavalionsa merkityksen kuten esim. suklaan ja juuston syönnin vaikutuksen. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että hoitomuodosta riippumatta paranemisprosessi on pitkä ja vaatii motivaatiota. Peitepuikkoja, puuteria ja muita kosmeettisia tuotteita voi käyttää melko vapaasti kunhan muistaa puhdistaa ihon huolellisesti jälkikäteen ja valitsee rasvaiselle akneiholle soveltuvia kosmetiikkavalmisteita.
Komedo- ja lievää märkänäppyläistä aknea hoidetaan paikallishoidolla. Tällöin ärtyneet ihoalueet pestään saippualla tai antibakteerisilla pesunesteillä, joita saa apteekista myös ilman reseptiä.
Komedoaknen hoitoon voidaan lisätä A-vitamiinihappoemulsiovoide, adapaleenigeeli, atselaiinihappo tai bentsoyyliperoksidivoide. Aineet saattavat alussa ärsyttää ihoa, minkä vuoksi kannattaa aloittaa miedommilla pitoisuuksilla.
Märkänäppyläiseen akneen voidaan käyttää myös antibioottia joko paikallisesti tai sisäisesti.
On kehitetty myös erilaisia yhdistelmävalmisteita, joissa on sekä antibioottia ja jotain muuta tulehdusta lievittävää tai mustapäiden syntyä ehkäisevää ainetta yhdessä.
Kaikkien paikallishoitojen ongelmana voi olla se, että ne vähän ärsyttävät ihoa tai tekevät aiemman normaalisietokykyisen ihon tavallista herkemmäksi tai kuivaksi. Iho kuitenkin palautuu hoitojen lopettamisen jälkeen entiselleen. Sopivan paikallishoidon valinta saattaa vaatia kokeiluja ja lääkäriltäkin jonkin verran kokemusta.
Komedoaknen hoitoon voidaan lisätä A-vitamiinihappoemulsiovoide, adapaleenigeeli, atselaiinihappo tai bentsoyyliperoksidivoide. Aineet saattavat alussa ärsyttää ihoa, minkä vuoksi kannattaa aloittaa miedommilla pitoisuuksilla.
Märkänäppyläiseen akneen voidaan käyttää myös antibioottia joko paikallisesti tai sisäisesti.
On kehitetty myös erilaisia yhdistelmävalmisteita, joissa on sekä antibioottia ja jotain muuta tulehdusta lievittävää tai mustapäiden syntyä ehkäisevää ainetta yhdessä.
Kaikkien paikallishoitojen ongelmana voi olla se, että ne vähän ärsyttävät ihoa tai tekevät aiemman normaalisietokykyisen ihon tavallista herkemmäksi tai kuivaksi. Iho kuitenkin palautuu hoitojen lopettamisen jälkeen entiselleen. Sopivan paikallishoidon valinta saattaa vaatia kokeiluja ja lääkäriltäkin jonkin verran kokemusta.
Jos paikallishoito ei ole muutamassa kuukaudessa tuottanut toivottua tulosta, siirrytään sisäiseen hoitoon, joka yleensä on useamman kuukauden kuuri ns. tetrasykliiniryhmän antibioottia, jonka rinnalla käytetään samanaikaisesti sopivaa paikallishoitoa.
Jos aknea tahtoo hoitaa tehokkaasti, turvallisesti ja tuloksellisesti, on hyvä etsiä toimenpidettä, joka tasapainottaa talintuotantoa ja ihon mikrobitoimintaa sekä vähentää tulehdusta. Hoidon pitäisi myös poistaa huokosista kuollutta ihosolukkoa sekä supistaa laajentuneita ihohuokosia. Myös aknearpien tasoittamiseen ja vaalentamiseen tarvitaan useimmiten terveydenhuollon ammattilaisen apua.
Aknen hoito kuuluu pääosin lääkärille, mutta kosmetologi voi osallistua lievän aknen hoitoon.
Kosmetologin ja lääkärin yhteistyö aknen hoidossa edellyttää, että kosmetologilla on tietoa aknen hoitoon käytettävistä lääkkeistä ja niiden vaikutusperiaatteista. Jos iho on hyvin tulehtunut, iholla on suuria, kipeitä finnejä, tai paljon pusteleita ja papuloita, kuuluu ihon hoito lääkärille.Aknen hoito kuuluu pääosin lääkärille, mutta kosmetologi voi osallistua lievän aknen hoitoon.
Aknen lääkehoito saattaa olla vasta-aihe kosmetologin tekemille hoidoille. Jos potilas saa akneen isotretioniinia, ei sen aikana saa tehdä karvojenpoistoa vahalla, mikrohiontaa, eikä muita voimakkaita mekaanisia tai kemiallisia kuorintoja. Isotretioniini yleensä kuivattaa ja ohentaa ihoa, jolloin iho vaurioituu helpommin. Yleensä kosmetologin hoitoihin kannattaa mennä vasta, kun lääkekuuri on ohi, tai kun lääkäri on sitä suositellut.
Lievän aknen tärkein kosmeettinen hoitokeino on säännöllinen puhdistaminen. Kosmetologin tekemässä mekaanisessa ihonpuhdistuksessa poistetaan umpi- ja avokomedoja iholta joko käsin, tai komedoraudalla. Komedojen poisto säännöllisesti vähentää aknen tulehduksellisten muutosten ilmaantumista komedoaknessa ja nuoruusiän aknessa. Joskus kosmetologi voi avata häiritsevän pustelin, eli märkäpäisen finnin, jos se ei ole enää kipeä.
Komedojen poistamisessa kosmetologi on varovainen ja noudattaa hyvää hygieniaa. Iho desinfioidaan sekä ennen komedojen poistoa, ja pustelin avaamista, että niiden jälkeen, koska ihon pintaa rikotaan ja saatetaan joutua kosketuksiin kudosnesteen ja veren kanssa.
Puhdistus voidaan tehdä myös kokonaan ultraäänipuhdistuslaitteella, tai se voi olla osana puhdistusta. Ultraäänipuhdistuksen voi tehdä, jos iholla ei ole tulehduksia, vaan pelkästään komedoja. Ultraäänipuhdistus poistaa ihon epäpuhtauksia ja kuorii samalla ihoa.
Ihoa puhdistavista ultraäänilaitteista ei tule ultraääntä ihoon, vaan ultraäänellä saadaan aikaan ihoa puhdistavan lastaosan värähtely.
Akneiho on yleensä pinnaltaan kuiva. Sitä voidaan kosteuttaa kosmeettisilla tuotteilla ja hoidoilla ilman, että akne pahenee. Myös pinnaltaan hyvin rasvainen akneiho tarvitsee kosteusvoiteen ja geelimäisen aurinkosuojavoiteen aurinkoisina päivinä.
Aknearpia voidaan hoitaa mikro- tai timanttihionnalla ja muilla ihon kuorinnoilla, kuten hedelmähappokuorinnalla. Tällöin iholla ei enää saa olla tulehtuneita alueita.
Lähteet:
http://www.laroche-posay.fi/artikkeli/peaux-grasses/a1573.aspx
http://www.uskallaollanainen.fi/Esteettiset-hoidot/Ongelmasi/Akne/
http://opiskelunikosmetologiksi.blogspot.fi/p/ihotaudit.html
http://katjakokko.com/essen-ihonhoitotutkimus-tulokset-aknen-hoidossa/
http://www.terve.fi/akne/40842-akne
https://cityklinikka.fi/kasvot/aknen-ja-aknearpien-hoito/
http://hyvanolonhoitola.fi/aknen-hoito/
http://tavoitteenaterveiho.blogspot.fi/p/blog-page.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Akne
http://www.nkl.fi/fi/etusivu/nakeminen/julkaisu/airut/nakovammaisten-airut-1-2017/kosmetologi-on-nakovammaiselle-kuin-puhuva-peili
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00515
http://fi.curepimples.info/stages.php
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti